Koska tuutte takas?
- Blogit
- Julkaistu:
- Kirjoittanut: Maija Rimpiläinen
Viisi Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijaa piti muisteluviikkoa helsinkiläisessä kehitysvammaisten ikäihmisten kotiyhteisössä. Opiskelijat testasivat Hetkittäin-hankkeessa kehitettävän aistityön oppaan reseptejä sille tarkoitetussa ympäristössä. Tuloksena oli valtava määrä uusia kokemuksia, iloa ja paljon pohdittavaa.
Hetkittäin-hankkeessa kehitettävä aistityön opas on tarkoitettu asumispalveluissa työskentelevälle ohjaajalle moniaistisen muistelutyön tueksi. Oppaan tarjoamat ideat nousevat arkipäiväisten asioiden ja materiaalien hyödyntämisestä luovilla tavoilla. Aistityön oppaan materiaalia tuotetaan työryhmässä, jonka jäsenet työskentelevät kehitysvamma-alalla joko asumispalveluissa tai päivätoiminnassa.
Opiskelijat suunnittelivat kotiyhteisön asukkaille muisteluviikon jokaiselle arkipäivälle oman teeman. Ensimmäisenä päivänä marssittiin ja tanssittiin, toisena päivänä saunottiin, sitten tutustuttiin villaan, neljännellä kerralla maalailtiin ja viimeisenä päivänä pengottiin työkalupakkia ja tehtiin ruuviväänninhommia.
Yhteys syntyi, kun kokeili rohkeasti
Kehitysvammaisten ikäihmisten kanssa toimiminen oli opiskelijoille uutta, vaikka kokemusta vanhustyöstä tai varhaiskasvatuksesta heillä oli ennestään. Muisteluviikkoon osallistuneista asukkaista osa puhui ja toiset olivat vuorovaikutuksessa olemuskielellä. Vuorovaikutus olemuskielisen kehitysvammaisen kanssa rakentui vähitellen ja perustui molemminpuolisen luottamuksen syntymiseen. Rauhallinen läsnäolo ja kiinnostavaan toimintaan kutsuminen johtivat siihen, että vierailevan muisteluttajaryhmän tarjoamaan tekemiseen saattoi liittyä rohkeasti. Jo viiden tapaamisen jälkeen opiskelijat saattoivat huomata, että vuorovaikutusyhteys oli syntynyt.
”Asukasta ei juuri tarvinnut houkutella mukaan tekemiseen, hän oli alusta asti mielenkiinnolla mukana. Hienoa hetkessä oli, kun kaikki oli järjestetty niin, että mitään ei tarvinnut kieltää tai toimijaa toppuutella. Kaikki toimintaan liittyvä oli sallittua ja turvallista. Tällä mahdollistettiin toimijalle kokonaisvaltainen elämys ja ohjaajille rento ja onnistumisen iloa tuottanut toimintahetki.” sanoitti yksi opiskelija fiiliksiään.
Kehitysvamma-ala viehätti
Opiskelijoiden luotsaamissa toiminnoissa oli paljon iloista puhetta ja kohtaavaa läsnäoloa. He sanoittivat palautteissaan asioita, jotka ovat liian usein totta arjessa: ”Oma kiire vaikutti alussa” läsnäolon kokemukseen tai kun estämis- ja kieltämispuhe vaimenee: ”Vapauttavaa, kun ei tarvinnut kieltää tai rajoittaa mitään.” Opiskelijat totesivat, että läsnäolon ja kosketuksen merkitys toimintatuokioissa korostui ja olemuskielinen sai viestinsä perille: “Saunominen näytti olevan nautinnollista asukkaille” tai “Lämpö tekee selvästi hyvää.”
Geronomiopiskelijoiden hallinnoiman muisteluviikon tuloksena aistityön oppaan työryhmä sai tuoreita kokemuksia laatimiensa reseptien soveltuvuudesta kotiyhteisöjen arkeen. Opiskelijoiden mukaan kokemus toiminnan ohjaamisesta kotiolosuhteissa oli jotakin erityistä: kehitysvamma-ala viehätti, sillä työtä kotiyhteisössä on mahdollista tehdä kokonaisvaltaisesti ja asukkaan omaan tahtoa kuunnellen. Kaikenlaiset osallistumisen tavat olivat mahdollisia ja asukkaat avoimia vuorovaikutukseen.
Viimeisen muistelukerran lopuksi kokoilimme tavaroita kasseihin, sillä poisvietävää oli kertynyt paljon. Vasaralla ja ruuvivääntimellä tehty pahvilaatikko-finnfoam-styrox-rakennelma piti purkaa ja lakaista sahanpurut lattialta. Kertailimme yhdessä tehtyjä asioita ja fiilistelimme aikaan saatuja teoksia. Hyvästelimme kotiyhteisön asukkaat ja ohjaajat. Pois lähtiessä mielessä meillä kaikilla oli asukkaan odottavasti lausuttu kysymys: Koska tuutte takas?
