Kaveritarina: Ahti ja Anja

Vuoden 2014 työelämän tuolla,

virkapaalla mietin, miksi

riittämättömyyttä kohti kulkee minun jolla.

Voisinko itse kulkusuunnan muuttaa? Sitä pohdin,

se kannatti: kaveritoiminnan kurssille uskaltaa tohdin.

Syksyisinä iltoina mukava, hyvä kurssi tiedoksi vaihtui,

taitavien alan ammattilaisten ja myös esittäytyneen

kaveriparin myötä pelkonikin haihtui.

Uskalsinkin toivoa itseäni kaveripariksi melkeinpä heti,

niin kävi, ennen joulua jo kaveruushomma kiinni veti.

Ilo oli suuri, kun sain tietää kenet pääsen

toimistolle tapaamaan,

kiinnostuksen kohteitamme ja

elämänkokemustammekin jakamaan.

Ensitapaamisemme sujui luontevasti,

tarinaa, toiveita ja ja suunnitelmia olisi riittänyt

kertoa vaikka myöhäisiltaan asti.

Ennen joulua ehdittiin tavata vielä aiavan kahdestaan,

kaveriparini ohjaaja ehdotti jos minä kyläreissun

kotiin tehdä saan?

Tähän kaveriparini minulle sanoi: “Tervetuloa vaan”.

Kaveruuttamme on ollut jo pian täydet 10-vuotta,

sitä en mainitse suotta.

Meitä on yhdistänyt elämänkokemuksemme

lisäksi huumorintaju,

uutiset, museot, taidenäyttelyt, kukkaset,

toistemme kodeissa käynnit, yhdistyksen järjestämät tapahtumat,

Linnanmäkikin, vaikka laitteiden vauhti

alkaa olla meille liian raju.

Meillä jatkuu ystävyys,

olipa kevät, kesä, talvi tai pimeä syys.

Kaveripariltani opin yhä uutta,

iloa ja hyvien pienten hetkienkin

tarjoamaa valoisuutta.