Opinnäytetyö ensitukiryhmäistunnosta eli ETRIstä

Kun perheeseen on syntymässä tai syntyy lapsi, jolla on vaikea sairaus, kehitysvamma tai vauva tarvitsee muuta erityishoitoa, tarjotaan perheelle tukea uudessa tilanteessa. Ensitukiryhmäistunnon eli ETRIn tavoitteena on tukea perhettä siinä tilanteessa, kun lapsen erityisyys todetaan - raskauden aikana, synnytyksen jälkeen tai myöhemmin.

Vauvan jalkapohjat

Iiris Reinikaisen yhteisöpedagogin (AMK) opinnäytetyö “Vanhempien kokemuksia ensitukiryhmäistunnosta ETRIstä” on valmis ja julkaistu Theseuksessa. Kehitysvammatuki 57 ry kiittää yhteistyöstä ja toivottaa lämpimät onnittelut Iirikselle.

Iiris kirjoittaa opinnäytetyön tiivistelmässä mm. seuraavasti:

Opinnäytetyön tuloksena syntyi istuntokokemuksia vanhemmilta ja vertaisvanhemmilta sekä tuotoksena palautekyselylomake, jota Kehitysvammatuki 57 ry voi hyödyntää ensitukiryhmätoiminnan edelleen kehittämisessä yhteistyössä HUSin, KÄPY ry:n ja Norio-keskuksen kanssa.
Tutkimustulokset toivat esille uusia näkökulmia vanhempien tiedon ja tuen tarpeesta, sillä hetkellä kun vanhemmat saavat tiedon lapsensa kehitysvammasta. Tuloksista nousee esille vertaisvanhemman roolin merkitys ja vertaistuen vaikutus vanhempien istuntokokemukseen.

Opinnäytetyö on luettavissa täältä: Opinnäytetyö (linkki avautuu uuteen välilehteen ja vie toiselle nettisivulle).